Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Tätä blogia kirjoittelee kolmekymppinen kolmen kanin mamma, kolmen vekaran täti ja intohimoinen käsityöaddikti.

12.05.2012 - 09:39

Korttikärpänen puraisi ja sen seurauksena syntyi muutama keväinen kortti.

Aurinko näköjään vähän häiritsi kuvaamista. Kuvat näihin kortteihin olen tulostanut netistä ilmaisilta digileimasinsivuilta.

08.05.2012 - 11:47

Kaksi vuotta täyttävällä pojanvesselillä on kohta synttärit. Pakettiin olen tehnyt ohuen villapaidan Suuren käsityölehden 10/2011 ohjetta mukaillen:

Lankana puserossa on Fabel.

Puseron kaveriksi virkkasin jämälangasta pupun:

Tähän ohje löytyy Kauneimmat käsityöt 2/2012-lehdestä.

Onnittelut kirjoitan kiko-korttiin:

27.04.2012 - 17:21

Pupulaiseni pomppivat nyt vihreämmillä nurmilla ja jättivät suuren ikävän ja tyhjän kodin. Nipsun korvatulehdus paheni, molemmat korvat olivat kaikista hoidoista huolimatta täynnä tulehduseritettä. Niinpä oli pakko antaa neidille armopiikki. Samana iltana Seikku meni todella huonoon kuntoon. Toisella kerralla päivystyksessä maksasta löytyi kasvain. Ilmeisesti Nipsu piti kaverin sen verran hyvällä tuulella, ettei antanut oireille periksi Nipsun eläessä.

Tein kaverilleni kiitokseksi eläinlääkärikyydeistä pienen muiston:

04.03.2012 - 10:34

Jotain ihme otuksia syntyi näistä Näperryksiä-kirjan ohjeilla toteutetuista tapauksista:

Toinen noista pienemmistä koirantapaisista pääsee ehkä majailemaan nukkekotiin, muiden sijoituspaikkaa en ole vielä miettinyt. Kaikki nämä on tehty sekalaisista tilkuista, täytteenä kierrätysvanua.

05.02.2012 - 10:58

Taas on esittelyssä jäännöslangoista tehdyt sukat:

Lankoina Ticotico ja joku sekalainen ohut musta lanka. Nämäkin on tehty varpaista varteen -tekniikalla.

 

Muutama korttikin on tullut tehtyä:

Nyt on korttipöytä vaihteeksi siivottu, kun jotenkin alkoi nyppiä. Saas nähdä mitä seuraavaksi keksisi tehdä...

29.01.2012 - 09:49

Kuluneella viikolla olen askarrellut pari paperityötä. Tämä pallo päätynee roikkumaan johonkin:

Pallon ohje löytyy kirjasta Paperi taipuu moneen muotoon. Kukat ja perhoset olen lisännyt alkuperäiseen ohjeeseen.

Lisäksi kaksi 3-d-korttia. Näitä ei olekaan tullut tehtyä vähään aikaan...

Eilen kävi laspukaisia tätiä ilahduttamassa. Tässä uusin pikkarainen neulomassani pupupipossa:

'

21.01.2012 - 11:47

Tänään oli päättelymaraton, jonka seurauksena 3 paria sukkia tuli valmiiksi. Kaikki nämä on tehty jämälangoista varpaista varteen oman mielen mukaan.

Ensin pikkaraiset sukat Onnille:

Kuva on valitettavasti vähän ylivalottunut....

Sitten vähän isommat Väiskille:

Ja lopuksi aika paljon isommat:

Näistä piti tulla Ilonalle sukat, mutta ovat nelivuotiaan jalkaan ihan liian isot.

 

Väiskillä on lähestymässä tärkeä päivä. Sen kunniaksi askartelin tämän lahjarasian:

'

Lopputulos on aika vinkura joka suuntaan ja kynttilätkin ihan vinossa, mutta toivottavasti se ei päivänsankaria haittaa... Idea kakkurasiaan on kirjasta:Paperi taipuu moneen muotoon, kolmiulotteiset paperityöt.

16.01.2012 - 10:45

...Tai ainakin jotain sinne päin:

Näitä pyörittelin paperinarusta Maijun korttitekniikoiden innoittamana. En tehnyt näitä aivan samalla taavalla kuin kirjan ohjeessa, esim. jätin kastelemisen pois, kun paperinaru on jo valmiiksi ryppyistä. Hiukan hankalaa siitä on leikata leikkurilla, kun paperi on niin sitkeää, joten nämä ehkä näyttävät enemmän neilikoilta kuin ruusuilta, mutta kukkia ovat joka tapauksessa. Nämä siis päätyvät joskus hamassa tulevaisuudessa kortteihin.

 

08.01.2012 - 11:21

Neljä sukkaa on  tänään esittelyssä. Neulottu kuitenkin vain kaksi kerrallaan.

Nämä pääsevät myöhästyneeksi joululahjaksi pienikoipiselle kaverilleni:

Jostain oli toiseen kerään eksynyt tuommoinen tummanpunainen raita... En kuitenkaan viitsinyt purkaa, onpahan yksilölliset sukat.

 

Näillä ei vielä ole omistajaa:

Näissä sukissa lankana on Fabel ja ylemmissä Baby sock. Molemmat ohjeet löytyvät kirjasta: Varpaista varteen, neulo 2 sukkaa kerralla.

 

Lopuksi vielä simppeli onnittelukortti miehelle:

01.01.2012 - 12:24

Sain ihanalta siskoltani joululahjaksi kirjan: Varpaista varteen, neulo 2 sukkaa kerralla sekä sukkalankaa. Niistä syntyivät nämä Graafinen-sukat:

Neulominen tuntui aluksi kamalan hitaalta, kun teki kahta sukkaa yhtä aikaa, mutta sitten, kun olivatkin yhtä aikaa valmiit.... Ihan kätevä tekniikka, kunhan muistaa vaihtaa lankaa sukan vaihtuessa. (Pikkuveli kävi säätämässä konetta ja nyt onnistuu hymiötkin.)

 

Jotenkin on heti kevättä rinnassa, kun vuosi vaihtui. Tässä keväinen onnittelukortti:

Yksi hellyydenkipeä pupu tuolla terrorisoi vähän kirjoittelua, joten älkää ihmetelkö mahdollisia kirjoitusvirheitä....

Oikein mahtavaa uutta vuotta kaikille!

28.12.2011 - 18:45

Taas on pitkä aika siitä, kun viimeksi päivitin blogiani. On oltu sairaana ja käsityökiellossa. Lisäksi en vielä ole ihan sinut tämän uuden vehkeen kanssa, esim. kuvien pienennys ei onnistu.

 

Jotain olen kuitenkin saanut aikaiseksi. Nämä Karisma-lapaset tulevat omaan käyttöön:

Kortteja olen askarrellut joulunpyhinä. Vauvat ovat olleet innoituksena näihin:

Nyt on varaa valita tarpeen tullen...

Tässä muita kortteja sekalaiseen käyttöön:

Kuvat ovat aika huonolaatuisia...

Meneekö muuten kenenkään muun netti sekaisin, kun yrittää lisätä hymiöitä?

 

10.12.2011 - 15:00

Nyt on uusi kone, joten pääsin pitkästä aikaa blogiani päivittämään. Joulupalloja olen edelleen tehnyt:

Nyt ei tule näitä enempää, sillä oikea käteni on  käyttökiellossa ranteen rasitusvamman vuoksi.

 

Myös "piparkakkutalon" olen ehtinyt tehdä:

Ihanaa joulunalusaikaa kaikille!

 

27.11.2011 - 12:02

... siis näitä:

Sain eilen täyteltyä viime viikolla valmistuneet. Ja uusia odottaa jo täyttämistä.

Muutaman kortinkin olen saanut tehtyä:

Veljeni saa pian vauvan. Sukupuoli ei ole vielä tiedossa, joten piti tehdä molemmat:

Jännityksellä odottelen, kumpi kortti pääsee käyttöön...

Nyt yhtä jännityksellä katsotaan, suostuisikohan netti toimimaan jo toisena päivänä peräkkäin niin kauan että saan tämän lähetettyä... Pikkasen on ollut brobleemia.

14.11.2011 - 14:12

Ihastuin Ravelryssä tähän lapasmalliin:

Kuvio on ihana mutta haastava tehdä pitkien langanjuoksujen takia. Vaikka kuinka sidoin lankoja, en saanut tasaista neuletta... Tässä kämmenpuolelta:

Myös peukalon toisella puolella on pikkuinen Totoro:

Lapasten kaveriksi virkkasin tämän Totoron:

Tämänkin ohje löytyy Ravelrystä. Totoroon on käytetty jämälankoja ja siksi sinisiä sävyjä on kahta laatua.

Tässä vielä koko setti avustajan kera:

Nämä menevät joululahjaksi pikkuiselle pojalle.

12.11.2011 - 16:22

Annelin innoittamana tein itselleni joulukranssin:

Kuvausolosuhteet eivät ole oikein otolliset, mutta toivottavasti jotain käsitystä saa... Kranssi on tehty jämälangoista ja lopuksi koristeltu helmillä. Melkoinen homma oli pyöritellä yli sata pikkukerää, mutta lopputulos palkitsee.

12.10.2011 - 09:46

Nyt tuli joulukorttikuume yhdessä flunssakuumeen kanssa. Joskus olen jossain nähnyt kaulahuivikortteja ja tainnut itsekin niitä tehdä. Nyt iski inspiraatio jälleen:

"Kaulahuivit" on neulottu ohuista villalangan jämistä kakkosen puikoilla ja siirretty koktailtikuille. Niitä olen vähän lyhentänyt ja liimannut päihin helmet. Miniatyyrilankakerät on tehty mehupillin pätkien ympärille.

 

Kumpi antaa periksi?

Puput kerjäävät toisiltaan paijausta. Useimmiten Seikun kantti kestää pidempään. Tämä tilanne kuitenkin päättyi niin, että Seikulta meni hermo ja se vähän ärähti, minkä seurauksena Nipsu otti hatkat.

09.10.2011 - 14:51

Vanhat postimerkit ovat kiehtovia. Sain joku aika sitten työkaverilta hänen mummonsa vanhoja kortteja, ja niissä tietysti oli merkkejäkin. Niistä tein kortteja:

On rakennuksia...

...eläimiä...

...lintuja...

...kukkia...

...poikien juttuja...

...sarjakuvahahmoja (vaikka näkyvät tässä tosi huonosti)...

...kulttuuria...

...ja kaikkea sekalaista. Ihan kaikkia en viitsi tähän laittaa. Niitä ei varmaan kukaan jaksaisi katsoa... Korteissa olevat leikatut koristeet ovat nekin vanhoista postikorteista.

Aurinkoista sunnuntaita!

05.10.2011 - 12:02

Löysin joskus monta vuotta sitten tekemäni origamimekot. Nämä ovat aikaisemmin jääneet työstämättä, mutta nyt pääsivät onnittelukortteihin. Mekkojen kaveriksi taittelin käsilaukkuja.

 

Yhdet sukatkin olen saanut viimeisteltyä. Nämä ovat Teppanan Tuplapalmikkosukat Neulomolaisten sukkakirjasta:

Muutama muu neuletyö odottelee vielä viimeistelyä.... Jospa nyt saisi aikaiseksi, kun olen flunssassa kotona...?

 

02.10.2011 - 12:34

Huomasin, että kohta lähenee aika, jolloin tarvitsen kaksi korttia miehille. Korttejahan minulla kyllä on vaikka kuinka paljon, mutta enimmäkseen ne ovat aika tyttömäisiä. Niinpä tein nämä kaksi:

Ensimmäistä ei kai tarvinne esitellä... Toinen on pikkuveljeni synttäreitä varten.(Toivottavasti ei näe tätä täällä...)

 

Kaksi muutakin korttia tein samaan syssyyn:

Aurinkoista viikonlopun loppua kaikille!

 

07.08.2011 - 10:40

Esittelen seuraavaksi nukkekotiani. Se on piiitkä projekti ja edelleen aika vaiheessa. Tässä vielä ihan alkutekijöissään:

Runko on tilattu osina.... ööö... jostakin. On sen verran aikaa, etten muista.

Tässä talo on jo liimattuna ja tapetoituna:

Ja tässä hieman kalustettuna:

Nykyisin talossa on jo maalitkin ulkopuolella ja katto, mutta niistä en löytänyt kuvaa, joten tulee myöhemmin.

Nukkekodissani asuu tietenkin kaneja. Matto ja pupu on tehty siemenhelmistä.

Ja siellä tehdään myös käsitöitä, ja löytyypä sieltä helmistä tehty koirakin. Lankakori on punottu ohuesta paperinarun säikeestä omasta päästä. Lakakerän sisältä löytyy mehupillin pätkä.

Keittiössä on pahvista tehty hella.

Makuuhuoneen sähköistyskokeilu. Sähkömies vaan jätti hommansa kesken, joten muissa huoneissa ei ole vielä sähköä...

Vauvan- ja nukenvaunut on tehty pahvista, kankaasta, paperista... ja vauvalle ja muillekin nukeille olen neulonut vaatteita:

Tässä punomiani huonekaluja:

Tuolit on punottu kalastajalangasta. Matto on pienempi kopio olohuoneen matosta, siis siitä, jolla puput loikoilevat.

Vauvansänky kalastalangasta.

Sohva on tehty Kotiväki-langasta. Loimena kaikissa huonekaluissa on ohutta metallilankaa.

Makuuhuoneen arkku on muistaakseni virkkauslangasta. Matto on tehty siemenhelmistä, kuten aikaisemmatkin matot.

Lastenhuoneen lelukori, myös virkkauslangasta. Lisäksi löytyy kaikenlaista pikkutilpehööriä, kuten kukkia:

Kukkaruukut ovat nyörinstoppareita, multa mustaksi maalattua askartelumassaa, kukat paperia ja maalarinteippiä.

Kirjojen kansiprintit olen löytänyt netistä, samoin lahjakassit:

Tässäpä tätä tuli aikamoinen pläjäys. Pitääpä muistaa ottaa nukkekodista vähän uudempiakin kuvia.....

09.01.2011 - 12:38

Sylvistä jäi sopivasti sukkien verran Baby ull-lankaa. Niistä tuli tällaiset:

Alapuoli on neulottu kahdella puikolla ja päällipuoli virkattu. Sivussa on halkio, jossa napit. Ohje löytyi kirjasta Suloiset sukat.

 

Hiirulaiset saivat rekvisiitaksi vesipaljun:

Aika söpö....

29.09.2010 - 15:19

Siirryin Novitan blogista tänne vähän vapaammille vesille. Kauaa en ehtinyt Novitallakaan olla, nämä tietokonejutut kun eivät oikein ole alaani. Eikä aikakaan oikein tahdo riittää koneen ääressä istumiseen... Esittelen aluksi muutamia viimeisimpiä käsitöitäni ja joitakin vanhojakin.

 

Hihallinen poncho:

 

Sydänsukat pukinkonttiin:

Virkattu amigurumipupu:

Flower power-norsu:

Kukkasukat itselle:

 

Ja sitten joitakin vanhempia töitäni.

Joskus tuli tehtyä tilkkupeitto:

 

Helimtöitä ja koruja:

 

 

Frivolitea:

paperinarukukkia:

Ja tiffanyakin tuli kokeiltua:

 

Ja sitten ne kanit:

Nipsu ja Seikku, parhaat kaverukset. Nipsu on 3,5-vuotias ja Seikku 5. Nipsulle puhkesi kesällä diabetes ja toinen silmä on jo sokeutunut. Vielä kuitenkin elää ihan leppoisaa kaninelämää.

Höpö, puolivuotias typykkä, varsinainen täystuholainen.....