
Tätä blogia kirjoittelee kolmekymppinen kolmen kanin mamma, kolmen vekaran täti ja intohimoinen käsityöaddikti.
Tämä nallukka pääsee uuden tätitettävän kaveriksi.


Lankana Novita Bambu, täytteet kierrätettyjä. Laitoin nallelle nappinivelet niin pystyy liikuttelemaan. Ohje kirjasta: Unileluja, pehmoeläimiä & nukkeja, 60 virkkaus- ja neulemallia. Mukavan lötkö ja pehmeä kaveri.
Sinisiä pikkupipoja Jorvin vauvoille:

Pitsipipo pykäreunalla

Sama pipo rullareunalla. Näitä tei kaksi.

Palmikkopipo
Lankana Novitan Bambino, jota minulle on jäänyt jostain projektista. Pitsipipon ohje on jostain Novitasta. Palmikkopipo on omasta päästä.
Kaksi vuotta täyttävällä pojanvesselillä on kohta synttärit. Pakettiin olen tehnyt ohuen villapaidan Suuren käsityölehden 10/2011 ohjetta mukaillen:


Lankana puserossa on Fabel.
Puseron kaveriksi virkkasin jämälangasta pupun:

Tähän ohje löytyy Kauneimmat käsityöt 2/2012-lehdestä.
Onnittelut kirjoitan kiko-korttiin:

Jorvin vauvojen pipokeräykseen olen tehnyt lisää pipasia.
Prinsessapipo X3:



Kukkapipo:

Tämä käy vähän isompipäiselle vauvelille...
Pitsipipo:

Vihreä ampparipipo no2:

Traktoripipo:

Tällä hetkellä viimeistelyä odottaa kolme pipoa.
Nämä pikkupipot menevät Jorvin vauvojen pipokeräykseen. Pipoissa on käytetty sekalaisia ohuita villalankoja.

Vihreä amppari: Pipo on tehty Cutest ever baby knits -kirjan kuvan perusteella.

Nallepipo samasta kirjasta. Silmät katsovat ihan kieroon.

Kukkapipo Ravelryn ohjetta mukaillen.

Toinen kukkapipo saman ohjeen mukaan.

Aviatrix-myssy Ravelryn ohjeella.
Ja vielä kaikki pipot yhteispotretissa:

Ja näitä tulee varmasti vielä lisää...
Liukastuttuani portaissa ja loukattuani molemmat käteni en ole nuihin käsitöihin kyennyt kuin nappeja ompelemaan. Niinpä tuli lopultakin viimeisteltyä kasa nukenvaatteita. Kaikki vaatteet on tehty Hauskat nukenvaatteet -kirjan ohjeita mukaillen.
Prinsessapuku:


Tämä on tehty vanhoista Rose mohair-langoista, joten tätä ei pysty pesemään koneessa. Siksi se jää omalle kyläilynukelleni.
Paita:

Huppumekko Ilonan vauvalle:

Rimssumekko:

Jämälangoista neuloin kaksi Aviatrix-myssyä:

Malli on kiva ja nopea neuloa. Ohje löytyy Ravelrystä ja siinä on versioita kolmelle eri langanpaksuudelle. Saas nähdä, miten istuu lapsukaisten päähän...

Ostin aivan ihanan kirjan: Hauskat nukenvaatteet(Lise Nymark). Sen ohjeita mukaillen olen neulonut Ilonan vauvalle potkarit ja puseron:

Langat ovat jäännöslankoja ja olen neulonut kaksinkertaisella langalla. Mielestäni koot ovat kirjassa jotenkin omituiset ja siksi ohjeita pitää muokata sopiviksi.
Omalla sohvalla majailevalle kyläilynukelle tein tämän kokonaisuuden:


Tunikaan ja housuihin löytyy ohjeet kirjasta, pipo ja sukat ovat oman pään tuotetta. Lankana on Seiskaveikka.
Tässä vielä vaatteet nuken päällä:

Sain jälleen käytettyä varastosta lankoja pikkutytön tunikaan ja pöksyihin. Ensin tein tunikan.
Tässä edestä:

Ja takaa:

Lankoina Nalle aloevera ja kukkakimppu. Ohje tähän löytyy uusimmasta Novitasta, koko 80 cm.
Kun lankaa jäi, tein tunikalle kaveriksi pöksyt:

Koska pinkkiä lankaa ei ollut tarpeeksi, muokkasin ohjetta vähän. Lahkeet voi kääntää ja kasvaessa suoristaa.
Tässä vielä koko asu:

Ja tottakai kuvausapulainenkin ilmaantui paikalle.

Apinakuvioiset sukat ja pipo pikkuiselle pojulle:

Lanka on Woolia ja ohje uusimmasta Novitasta. Aika paljon tein pienemmät, kun menevät tosi pienelle pojalle.
Pitkään ja hartaudella on tehty tätä vauvan haalaria:


Oikeasti haalari on keväisen vaaleanvihreä, ei tuollainen eiminkäänvärinen niinkuin kuvassa näyttäisi. Ohje on Modasta(4/2005) ja lanka Grignasso knits Flavia. Kova työ tässä oli, kun on ohut lanka ja monenlaista palmikkoa. Lopputulos on kuitenkin aika söpö.
Lähikuvaa palmikoista:


Lopuksi esittelen erään huovutuskokeilun... Ihastuin Novitan lehdessä olleeseen apinakuvioon, mutta minulla ei ollut siihen muuta sopivaa lankaa kuin huopuva Wash+Filz-it fine. Niinpä neuloin pipon paksuilla puikoilla kyseisestä langasta ja työnsin pesukoneeseen. Pipo huopui enemmän kuin olin ajatellut ja siitä tuli pienen vauvan kokoa:

Jännitin myös sitä, miten kirjoneule käyttäytyy huovuttaessa. Kyllä tuosta kuviosta kuitenkin jonkinlaisen käsityksen apinasta saa...kai?

Taas on esittelyssä jäännöslangoista tehdyt sukat:

Lankoina Ticotico ja joku sekalainen ohut musta lanka. Nämäkin on tehty varpaista varteen -tekniikalla.
Muutama korttikin on tullut tehtyä:


Nyt on korttipöytä vaihteeksi siivottu, kun jotenkin alkoi nyppiä. Saas nähdä mitä seuraavaksi keksisi tehdä...
Kuluneella viikolla olen askarrellut pari paperityötä. Tämä pallo päätynee roikkumaan johonkin:



Pallon ohje löytyy kirjasta Paperi taipuu moneen muotoon. Kukat ja perhoset olen lisännyt alkuperäiseen ohjeeseen.
Lisäksi kaksi 3-d-korttia. Näitä ei olekaan tullut tehtyä vähään aikaan...


Eilen kävi laspukaisia tätiä ilahduttamassa. Tässä uusin pikkarainen neulomassani pupupipossa:
'
Tänään oli päättelymaraton, jonka seurauksena 3 paria sukkia tuli valmiiksi. Kaikki nämä on tehty jämälangoista varpaista varteen oman mielen mukaan.
Ensin pikkaraiset sukat Onnille:


Kuva on valitettavasti vähän ylivalottunut....
Sitten vähän isommat Väiskille:


Ja lopuksi aika paljon isommat:


Näistä piti tulla Ilonalle sukat, mutta ovat nelivuotiaan jalkaan ihan liian isot.
Väiskillä on lähestymässä tärkeä päivä. Sen kunniaksi askartelin tämän lahjarasian:

'
Lopputulos on aika vinkura joka suuntaan ja kynttilätkin ihan vinossa, mutta toivottavasti se ei päivänsankaria haittaa... Idea kakkurasiaan on kirjasta:Paperi taipuu moneen muotoon, kolmiulotteiset paperityöt.
Ajattelin soveltaa varpaista varsiin-tekniikkaa jämälankoihin. Tällainen oli lopputulos:


Langat ovat ohuita jämälankoja, fabelia yms. Malli omasta päästä sukan edetessä keksitty.
Kivan pirtsakat sukat näistä tuli.
Neljä sukkaa on tänään esittelyssä. Neulottu kuitenkin vain kaksi kerrallaan.
Nämä pääsevät myöhästyneeksi joululahjaksi pienikoipiselle kaverilleni:

Jostain oli toiseen kerään eksynyt tuommoinen tummanpunainen raita... En kuitenkaan viitsinyt purkaa, onpahan yksilölliset sukat.
Näillä ei vielä ole omistajaa:


Näissä sukissa lankana on Fabel ja ylemmissä Baby sock. Molemmat ohjeet löytyvät kirjasta: Varpaista varteen, neulo 2 sukkaa kerralla.
Lopuksi vielä simppeli onnittelukortti miehelle:

Sain ihanalta siskoltani joululahjaksi kirjan: Varpaista varteen, neulo 2 sukkaa kerralla sekä sukkalankaa. Niistä syntyivät nämä Graafinen-sukat:


Neulominen tuntui aluksi kamalan hitaalta, kun teki kahta sukkaa yhtä aikaa, mutta sitten, kun olivatkin yhtä aikaa valmiit.... Ihan kätevä tekniikka, kunhan muistaa vaihtaa lankaa sukan vaihtuessa
. (Pikkuveli kävi säätämässä konetta ja nyt onnistuu hymiötkin.
)
Jotenkin on heti kevättä rinnassa, kun vuosi vaihtui. Tässä keväinen onnittelukortti:

Yksi hellyydenkipeä pupu tuolla terrorisoi vähän kirjoittelua, joten älkää ihmetelkö mahdollisia kirjoitusvirheitä....
Oikein mahtavaa uutta vuotta kaikille!
Huh, vihdoin otin itseäni niskasta ja viimeistelin nämä kaksi projektia:
1. Ticotico-sormikkaat, kamalan monta langanpäätä:

Nämä on tehty omiin nakkisormiin sopiviksi ja tarkoitettu paksumpien lapasten alle. Nyt vaan näyttää vähän siltä, että mahtaako tuplalapasia tänä talvena tarvita?
2. Tuubikauluri kahdesta lankakorissa pitkään pyöriskelleestä Seiskaveikasta, tässä taas ei ollut kuin 4 langanpäätä, mutta en niitä varten erikseen viitsinyt neulaa kaivaa.... (laiska mikä laiska)


Ohje on muistaakseni viime talven Novitasta. Tämän saajaa en ole vielä päättänyt. Itse en oikein ole kaulahuivi-ihmisiä.
Taas on pitkä aika siitä, kun viimeksi päivitin blogiani. On oltu sairaana ja käsityökiellossa. Lisäksi en vielä ole ihan sinut tämän uuden vehkeen kanssa, esim. kuvien pienennys ei onnistu.
Jotain olen kuitenkin saanut aikaiseksi. Nämä Karisma-lapaset tulevat omaan käyttöön:

Kortteja olen askarrellut joulunpyhinä. Vauvat ovat olleet innoituksena näihin:




Nyt on varaa valita tarpeen tullen...
Tässä muita kortteja sekalaiseen käyttöön:

Kuvat ovat aika huonolaatuisia...



Meneekö muuten kenenkään muun netti sekaisin, kun yrittää lisätä hymiöitä?
Nyt on uusi kone, joten pääsin pitkästä aikaa blogiani päivittämään. Joulupalloja olen edelleen tehnyt:

Nyt ei tule näitä enempää, sillä oikea käteni on käyttökiellossa ranteen rasitusvamman vuoksi.
Myös "piparkakkutalon" olen ehtinyt tehdä:



Ihanaa joulunalusaikaa kaikille!
... siis näitä:

Sain eilen täyteltyä viime viikolla valmistuneet. Ja uusia odottaa jo täyttämistä.
Muutaman kortinkin olen saanut tehtyä:


Veljeni saa pian vauvan. Sukupuoli ei ole vielä tiedossa, joten piti tehdä molemmat:

Jännityksellä odottelen, kumpi kortti pääsee käyttöön...
Nyt yhtä jännityksellä katsotaan, suostuisikohan netti toimimaan jo toisena päivänä peräkkäin niin kauan että saan tämän lähetettyä... Pikkasen on ollut brobleemia.
Minäkin hurahdin näihin joulupalloihin:


Nämä vaan jotenkin on niin söpöjä ja mukavia tehdä.
Nämä egyptiläiset kirjoneulelapaset päätyvät pukinkonttiin:

Ohje on Ullasta ja lankoina Sisu ja Mayflower. Jos olisin tehnyt ohjeen mukaisesta langasta, olisi tulos ollut järkyttävän iso.....
Tässä nuppuseni kaivaa tunnelia:

Tai ainakin kuvittelee kaivavansa. Iän myötä kaivuinnostus senkun vaan lisääntyy ja kaikkein mieluisinta on pissaisten laatikkopurujen kaivelu ja viskely.
Ihastuin Ravelryssä tähän lapasmalliin:

Kuvio on ihana mutta haastava tehdä pitkien langanjuoksujen takia. Vaikka kuinka sidoin lankoja, en saanut tasaista neuletta... Tässä kämmenpuolelta:

Myös peukalon toisella puolella on pikkuinen Totoro:

Lapasten kaveriksi virkkasin tämän Totoron:


Tämänkin ohje löytyy Ravelrystä. Totoroon on käytetty jämälankoja ja siksi sinisiä sävyjä on kahta laatua.
Tässä vielä koko setti avustajan kera:

Nämä menevät joululahjaksi pikkuiselle pojalle.
... Siis tehtyjen töiden päivitystä. Olen vihdoin saanut nämä pääteltyä:

Nää on vaan niin ihania ja nopeita tehdä... Ensimmäiset kaksi paria pikkusukkia lähti jo uusille omistajille postikortin kera.
Tykästyin myös tähän Ullasta löytämääni lapasmalliin ja teinkin niitä kaksin kappalein:

Ensin tein nämä. Lankana on Babysock. Yritin ensin tehdä Woolista, jota oli käytetty ohjeen lapasissa mutta olisi tullut jättikokoa. Niinpä vaihdoin reilusti ohuempaan lankaan, jolloin leveys oli hyvä. Lisäsin kerroksia saadakseni lapasista myös tarpeeksi pitkät.

Näissä siirsin peukalokiilan aloitusta muutaman kerroksen ylemmäs. Se mielenstäni paransi istuvuutta, kun ei ala lisäykset heti resorista. Lankana näissä on Babysock ja Dropsin alpakka. Väriyhdistelmä ei ehkä ole paras mahdollinen, kun kuvio ei erotu kovin hyvin...
Lähikuva kirjoneuleesta:

Pukinkonttiin olen saanut aikaiseksi kaksi paria lapasia.
Musicat:

Ohje löytyy Ullasta. Olen sitä hieman muokannut langan paksuuteen sopivaksi. Lankana Babysock.
Lähikuvaa palmikoista:

Karismalapaset:

Lankana näissä on kaksinkertainen ticotico. Kuvio näkyy tosi huonosti mustasta väristä johtuen. Lähilkuvassa hieman paremmin:

Näihinkin löytyy ohje Ullasta.
Tässä setissä on perinteisiä kuvioita vähemmän perinteisillä väreillä.
Hiippapipo:

Ja lapaset:

Pipon reuna on kaksinkertainen, mikä vähän näkyy kuvassa. Tupsusta löytyy näkyvyyden lisäämiseksi heijastinnauhaa. Lankana on Nalle aloevera ja ohje on kirjasta Myssystä sukkiin. Nämä menevät yhdelle prinsessalle joululahjaksi. Tässä vielä lähikuva kuvioneuleesta:

Pöllöinnostukseni jatkuu edelleen. Tässä hieman tuunailtu versio pöllöpiposta:

Pipossa on kahdeksan pöllöä, joilla on kirkkaanväriset silmät. Päälaella on tupsu, jossa on heijastinnnauhaa. Tämä päätynee pikkuiselle pojulle joululahjaksi.
Tykästyin heijastinsukkiini sen verra, että olen tehnyt niitä lisää:
Sukat on tehty perussukan ohjeella. Silmukoita varressa ja jalkaterässä on 16. Kantalapun korkeus on 6 kerrosta ja kavennukset on tehty niin, että keskelle jää 4 silmukkaa. Kantalapun reunoista olen poiminut 4 silmukkaa/puoli ja kaventanut ylimääräiset kahdella ensimmäisellä kerroksella. Olen käyttänyt sukkiin ohutta villalankaa ja kakkosen puikkoja, päävärin mukana kulkee ohut heijastinlanka kantapäätä lukuunottamatta.

Tämä lapsen Aran-neule(Suuri käsityölehti 7/2001) menee joululahjaksi puputädin pikku rakkaalle:

Lähikuvaa palmikoista:

Lankana käytin Schachenmayrin Juvelia.
...tai sukkaheijastimet. Sain viime jouluna lahjaksi heijastavaa lankaa ja ajattelin tehdä siitä itseni näköisen heijastimen. Koska olen tänä vuonna tehnyt paljon sukkia, tuli heijastimesta tämän näköinen:

Heijastinlankaa olen käyttänyt vihreissä osissa.

Heijastinvaikutus vähän vilkkuukin tässä salamalla otetussa kuvassa:

Ja Seikku tuli tapansa mukaan ihmettelemään mamman kotkotuksia.
Nyt tuli joulukorttikuume yhdessä flunssakuumeen kanssa. Joskus olen jossain nähnyt kaulahuivikortteja ja tainnut itsekin niitä tehdä. Nyt iski inspiraatio jälleen:







"Kaulahuivit" on neulottu ohuista villalangan jämistä kakkosen puikoilla ja siirretty koktailtikuille. Niitä olen vähän lyhentänyt ja liimannut päihin helmet. Miniatyyrilankakerät on tehty mehupillin pätkien ympärille.
Kumpi antaa periksi?

Puput kerjäävät toisiltaan paijausta. Useimmiten Seikun kantti kestää pidempään. Tämä tilanne kuitenkin päättyi niin, että Seikulta meni hermo ja se vähän ärähti, minkä seurauksena Nipsu otti hatkat.
Kirjoneulelapasten kuvio on kirjasta: Sata kansanomaista kuviokudinmallia:


Kuvio oli aika työläs tehdä ohuella langalla... Nuo mustat vinoraidat eivät oikein erotu kuviosta. Mutta ihan kelpo lapaset niistä tuli.
Tein toiset Mari-tossut, nyt toivottavasti miesten kokoa:

Nämä päätyvät lahjaksi.
Kirjastossa törmäsin kirjaan: Alison Jenkins, Veikeät vauvaneuleet. Sieltä silmiini osui tämä:

Toivottavasti noi silmät eivät ole vauvalle liian pelottavat. Vaikka eihän vauva itse niitä näe, kun ne ovat päässä... Tässä lähikuva hupusta:

Lankana käytin Karnaluksista tuotua Schachenmayrin Juvelia. Aika harmillisesti oli samassa tukkupakkauksessa eri värjäyserän lankoja, joten pukuun tuli yksi vähän vaaleampi kerä.
Olisi pitänyt katsoa tarkemmin....
Löysin joskus monta vuotta sitten tekemäni origamimekot. Nämä ovat aikaisemmin jääneet työstämättä, mutta nyt pääsivät onnittelukortteihin. Mekkojen kaveriksi taittelin käsilaukkuja.





Yhdet sukatkin olen saanut viimeisteltyä. Nämä ovat Teppanan Tuplapalmikkosukat Neulomolaisten sukkakirjasta:


Muutama muu neuletyö odottelee vielä viimeistelyä.... Jospa nyt saisi aikaiseksi, kun olen flunssassa kotona...?
Nämä kaksi pöllöpipoa tein Saana-langasta:


Nämä päätyvät joululahjoiksi, sininen miehelle ja valkoinen naiselle.
Jäännöslankojen tuhousprojekti jatkuu....
Mari-tossut Neulomolaisten sukkakirjasta:

Lankana näissä on seiskaveikka. Tein hieman ohjetta suuremmat, kun ajattelin, että sopisivat miehelle. Mutta kuinka ollakaan... Huolimatta perinteisesti isosta käsialastani olivat juuri sopivat omaan jalkaan. Ja minullako iso kavio?
Myös Neulomolaisten sukkakirjasta ovat nämä pikkutytön sukat:

Näissäkin lankana on seiskaveikka.
Pikkutytön myssy Ravelryn ohjeella:

Lanka on nalle aloeveraa. Tein vähän isomman kuin ohjeessa, mutta taitaa silti olla liian pieni sille jolle oli tarkoitettu.... Vähän näitä koko-ongelmia näköjään.
Mussukat vahtii pöydän alla, kun äiskä tekee hommia:

Ja jos huonetta vaihtaa, nämä seuraavat perässä.
Nyt suppispiirakkaa syömään!
Olen nyt kovasti yrittänyt tuhota yksittäisiä lankakeriä ja jämiä, joita minulla on .... PALJON. Edellisetkin työt ovat sen seurausta, samoin nämä.
Pöllöpipo Ravelryn ohjeella, paksumpaan lankaan sovellettuna:

Lanka on Dalegarnin Freestyleä.
Lapaset Fabelista:

Perhoskuvio on kirjasta Sata kansanomaista kuviokudinmallia, muuten lapaset ovat omasta päästä.
Pieni pipo:

Pupupipo tulevalle tädin kullalle.
Lankana Dalegarnin Freestyle ja ohje Ravelrystä. Hauska ja nopea tehdä.
Ja iso pipo:

Lanka samaa kuin pupupipossa ja ohje niinikään Ravelrystä. Tässä kuva päältä:

... on kaikki tässä huivissa:

Lankana vironvilla ja malli on Revontuli. Värit on luonnossa paljon kauniimmat, ei oikein tule tällä valolla hyviä kuvia.
Ostin reumalankaa ajatuksena tehdä mummille jouluksi sukat. Ajatukseksi jäi, sillä sukista tuli ihan liian pienet:

Onhan se lanka kyllä ohutta, mutta kun aina onnistun yleensä tekemään liian suuret, niin ajattelin, että nyt olisi tullut sopivat..... Nyt pitäisi löytää joku pienikavioinen viluvarvas.....
Jostain syystä iski keskellä kesää tarve tehdä pipoja. Tässä näitä nyt on...
Ensin kääntölätsä kirjasta Villit silmukat, Päähineitä:

Eipä tullut ollenkaan samanlainen kuin kirjan kuvassa. Kirjan mukaan tämä on ilmeisesti takapuoli, mutta minun päähäni istuu paremmin, jos tämän puolen laittaa eteen. Muuten sivuläpyskät ovat korvien sijaan otsalla ja ohimoilla. Lankana on schachenmayrin Extra Merino ja sisäpuoli on Luxus cottonia.

Seuraavaksi perhospipo Ravelrystä löytyneellä ohjeella. Piposta tuli vähän pienehkö, vaikka lisäsin ympärykseen 20 silmukkaa. Toisaalta minulla on kyllä melko iso polla......

Samalla ohjeella tein myös tämän pipon. Lanka on jotain lahjoituksena saamaani mohairsekoitelankaa. Perhoskuvio ei oikein erotu tuossa tummassa osassa. Lisäsin piristykseksi kukan.

Viistosukkien malliin ihastuneena tein niitä toisenkin parin:

Lankana on jälleen Tico tico. Väri on mielestäni vähän ankea ja ihmettelenkin, miksi olen sitä joskus ostanut.... Varmaan on ollut tarjouksessa. Tai sitten mielessä on ollut joku, joka kyseisistä väreistä tykkää...
Hauskat pingviinisukat kirjasta Fab feets and cosy toes:


Lankana käytin Fabelia, paitsi oransseissa kohdissa on Tico ticon jämiä. Saapi nähdä, kenen jalassa nämä pingviinit vilistävät, sitä ei ole vielä päättänyt.
Ja kukat on menneet taas parempiin suihin:

Alkaa olla aika ankean näköisiä.....
Tämän vauvan haalarin tein Modan 4/2005 ohjeella:

Laitoin vetoketjujen sijaan napit ja muutenkin vähän muuntelin ohjetta. Valkoinen lanka on Fabelia ja vihreä Mayfloweria.

Vähän olisi ehkä saanut tuo housuosa yltää ylemmäksi....Yläreunassa on kuminauhat.

Ja tässä tossukka.
Vauvaa, jolle tämän antaisin, ei vielä ole, mutta eiköhän sellaisia lähipiiriin joskus lähiaikoina ilmesty....
Esittelen seuraavaksi nukkekotiani. Se on piiitkä projekti ja edelleen aika vaiheessa. Tässä vielä ihan alkutekijöissään:

Runko on tilattu osina.... ööö... jostakin. On sen verran aikaa, etten muista.
Tässä talo on jo liimattuna ja tapetoituna:

Ja tässä hieman kalustettuna:

Nykyisin talossa on jo maalitkin ulkopuolella ja katto, mutta niistä en löytänyt kuvaa, joten tulee myöhemmin.

Nukkekodissani asuu tietenkin kaneja. Matto ja pupu on tehty siemenhelmistä.

Ja siellä tehdään myös käsitöitä, ja löytyypä sieltä helmistä tehty koirakin. Lankakori on punottu ohuesta paperinarun säikeestä omasta päästä. Lakakerän sisältä löytyy mehupillin pätkä.

Keittiössä on pahvista tehty hella.

Makuuhuoneen sähköistyskokeilu. Sähkömies vaan jätti hommansa kesken, joten muissa huoneissa ei ole vielä sähköä...

Vauvan- ja nukenvaunut on tehty pahvista, kankaasta, paperista... ja vauvalle ja muillekin nukeille olen neulonut vaatteita:








Tässä punomiani huonekaluja:

Tuolit on punottu kalastajalangasta. Matto on pienempi kopio olohuoneen matosta, siis siitä, jolla puput loikoilevat.

Vauvansänky kalastalangasta.

Sohva on tehty Kotiväki-langasta. Loimena kaikissa huonekaluissa on ohutta metallilankaa.

Makuuhuoneen arkku on muistaakseni virkkauslangasta. Matto on tehty siemenhelmistä, kuten aikaisemmatkin matot.

Lastenhuoneen lelukori, myös virkkauslangasta. Lisäksi löytyy kaikenlaista pikkutilpehööriä, kuten kukkia:



Kukkaruukut ovat nyörinstoppareita, multa mustaksi maalattua askartelumassaa, kukat paperia ja maalarinteippiä.


Kirjojen kansiprintit olen löytänyt netistä, samoin lahjakassit:

Tässäpä tätä tuli aikamoinen pläjäys. Pitääpä muistaa ottaa nukkekodista vähän uudempiakin kuvia.....
... mutta toivottavasti ei kuitenkaan ihan vielä tule. Sain valmiiksi ihanan lämpimän palmikkovillapaidan. Ohje on viimeisimmästä Modasta hieman muunneltuna ja lankana Schachenmayr Extra Merino. Pusero on oikeasti tummempi kuin tässä kuvassa.


Löysin Ravelrystä kevätpäiväntasausyllätyshuivin ohjeen. Kokeilin ja yllätys se olikin. Huivista tuli nimittäin todella iso ja lankaa(vironvilla) kului enemmän kuin yksi vyyhti. Jätin joitakin kerroksia poiskin, mutta silti on melko iso.... En pingottanut huivia, muuten yltäisi varmaan polviin asti.

Tässä tämä villatakki nyt on edellä olleiden potkarien kaveriksi:

Nyt ei enää puutu kuin se pikkumies, jospas joku sellaisen saisi joskus.....
Pikkusiskon innoittamana tein jollekin tulevalle pikkumiehelle potkarit:

Tässä lähikuva kirjoneuleesta:

Malli on niin kaunis ja lankojakin jäi, joten seuraavaksi yritän tehdä potkareihin sopivan villatakin. Saas nähdä, mitä siitä tulee, kun ei ole ohjetta.....
Menitan alelaarissa oli beigekirjavaa Palmaa euron kerä ja siitä syntyi tämä todella pehmeä jättilerppakorvapupu:

Pupu on tehty kaksinkertaisella langalla ja pohjana on käytetty Toy knits-kirjan ohjetta(Debbie Bliss). Pupussa ei ole irtoavia osia ja se päätynee unikaveriksi jollekin pikkuiselle....
Ravelrystä löysin minäkin viistosukkien ohjeen:


Malli on tosi jänskä ja kiva neuloa. Ja lankaa kului yllättävän vähän. Lankana näissä on Tico tico.
Tein Väiskille pöllösliparin muunnellen Ravelrysta löytämääni ohjetta. Lisäsin kokoa kaksivuotiaalle sopivaksi ja tein resorit vähän eri lailla.

Ja tässä pöllökuvio lähempää. Poika itsekin hahmotti silmät ja korvat....

Lankana käytin vanhaa Novita Luxus Cottonia.
Yritin tehdä kesälätsää 4-vuotiaalle, mutta tuli niin iso, että mahtui melkein omaan päähän. Jä minun pollani ei ole sieltä siroimmasta päästä..... Annoin hatun sitten 9-vuotiaalle.

Lankana vanhoja Novittan Bambuja.
Olen edelleen niin ihastunut tähän sukkamalliin, että tein kolmannet:


Lankoina käytin tällä kertaa Fabelin, Tico ticon yms. jämiä. Ja ohjehan oli kirjasta Think outside the sox.
Nämä ovat olleet valmiina pari viikkoa, mutta nyt sain ne kuvatuksi:

Lankana on Fabel ja ohje löytyy kirjasta Think outside the sox.

Etupuolella kulkee siksak-kuvio...

... ja varren takaosassa timantti-sydänkuvio.

Kärjessä on hauska kukkakuvio. Sukat on aloitettu kärjestä.
Joululahjaksi saamastani ihanasta Jaipurin sillkimohairlangasta tein Annis-huivin:

Huivin ohje löytyy Ravelrystä.
Jälleen sukat kirjasta Think outside the sox:

Takana varressa on simpukkakuvio:

Myös etupuolella nilkassa on simpukka:

Toisen sukan kärjestä unohtui pari nyppylää, toivottavasti ei kamalasti pistä silmään...
Jälleen kerran esittelyssä sukat:

Malli on kirjasta Suloisimmat sukat. Varresta tein lyhyemmän kuin ohjeessa, niin on mukavampi pitää näin lämpimämmillä ilmoilla. Lankana on minulle uusi tuttavuus: Kauhavan Kangas-Aitan Sukkis sukkalanka. Aivan ihanan pehmeää ja ohutta! Langassa on 25% bambua.
Nämä sukat on tehty ihan aidoista langanjämistä samalla ohjeella kuin edelliset. Ohjetta on sovellettu langan paksuuden mukaan. Lankana on nimittäin seiskaveikan jämät, joka on paksumpaa kuin ohjeen lanka. Aika monta pikku nysväkkää sain näihin käytettyä. (Ja aika monta on vielä jäljellä....) Näin tyylikkäästi omissa koivissa kuvattuna:


Nyt on vatsataudin jälkeen palattu taas puikkoihin. Sain valmiiksi melko työläät sukat:

Sukat on koottu pienistä kuusikulmioista. Ohje löytyy kirjasta Think outside the sox. Lankana vihreäkirjava Fabel. Seuraavaksi on tulossa kokonaan erivärisistä langoista neulotut sukat.....
Ilonan Babybornille tein vanhoista Kotiväen jämistä vaatteita. Ensin mekko:

Ja housut:

Vaatteet on tehty Suuren käsityölehden, heinäkuu 2001, ohjetta mukaillen.
Yhden munankin olen väsännyt:

Nuo vaaleat kohdat yritin saada näyttämään tulppaaneilta ja pohjassa on kukka. Nyt alkaa munat hieman tympiä, joten tämä ehkä jää viimeiseksi tänä vuonna....
Tällainen pikkuinen munamies kävi piristämässä tädin yksinäistä sairauslomaa:

Pääsiäisen ja sairastelun innoittamana väkersin pari pääsiäismunaa:



Seuraavat kaksi olen tehnyt joskus aikaisempina vuosina:


Ja tässä kaikki munat samassa kuvassa:

Pienemmissä on sisällä maalattu styrox-muna ja isommissa muovimuna. Munat on päällystetty sekalaisilla lasihelmillä oman mielen mukaan.
Ja sitten sukat, jotka ovat odottaneet kuvausta monta päivää:

Ohje on kirjasta: Think outside the sox ja lankana Fabel.
Luulisi meiltä löytyvän mukavampiakin nukkumapaikkoja....

Tarkoituksena oli virkata mansikkapipo Ilonalle(ainiin, Ilonahan onkin jo iso tyttö....). Mutta ensimmäisestä versiosta tuli niin jättikokoinen, että pyöri jopa minun isossa nupissani. Seuraavasta tuli sitten pieni ja kolmannesta ehkä sopiva. Tässä kaksi viimeisintä:

Ja takaa:

Mansikoista tuli vaaleanpunaisia, koska minulta ei löytynyt punaista puuvillalankaa. Pipojen ohje on Suuresta käsityölehdestä, heinäkuu 2000, tosin runsaasti pienennettynä ja muutenkin muokattuna. Takaliehuke on minusta hauska ja suojaa niskaa palamiselta.
Olen vihdoin saanut laitettua kuminauhan dinopaidan kaveriksi tuleviin peruspöksyihin:

Mukavaa pääsiäisenodotusta kaikille!

Tämä on siis ollut valmiina ja jopa viimeisteltynäkin jo useamman viikon. Mutta nyt sain vasta kuvattua:

Lankana sininen Puro Batik, jossa oli raivostuttava määrä solmuja.
Melkein teki mieli lähettää Novitalle takaisin.
Mistähän puput noita ruuveja oikein irrottelee....?

En ole vielä saanut selville. Toivottavasti eivät ole sängystä, sen alla kun aika paljon aikaansa viettävät.......
Monta työtä on ollut jo pitkään melkein valmiina, mutta nyt on osa niistä vihdoin viimeistelty. Pari viikkoa sitten ompelin Ilonalle hupparin:

Kangas on melko paksua villakangasta ja siinä on ompelua melkoisesti hankaloittavia nyppylöitä. Niinpä tein mahdollisimman yksinkertaisen malliltaan.
Myös kahdet sukat ovat valmistuneet.

Tämä malli on kirjasta Suloisimmat sukat ja lankana tico tico. Kuvio ei tällä langalla kovin hyvin erotu. Tässä vielä lähikuva:

Toiset sukat ovat kirjasta Think outside the sox ja lankana on fabel:

Omissa jaloissa kuvaaminen ei anna oikeutta kuviolle, joka on todella kaunis. Jouduin jätttämään viimeiset kaksi lehteä kärjestä pois, muuten olisi tullut aikas pitkät sukat.
Tässä vielä toinen kuvan yritys:

Jooooooò.... Voi kun osaisi kuvata vähän nätimmin....
Onnille olen tekemässä synttärilahjaksi dinopaitaa ja sille kaveriksi peruspökät. Paita on jo valmiina:

Ohje oli jostain vanhasta lehdestä.... oliskohan ollut Suuri käsityölehti. Housut ovat vielä vaiheessa.
Tällä viikolla on selkäkivun lomassa tullut väkerreltyä monenlaista.

Undulaatti no 2. Istuu muuten mandariinipuussa, jonka sain monta vuotta sitten läksiäislahjaksi pikkuisena taimena ollessani työharjoittelussa päiväkodissa. Mandariineissa oli ollut hurjasti siemeniä, jotka sitten kokeeksi istutettiin.....

Pandakarhu. Otin siltä kuonosta muutaman kerroksen pois, kun olisi tullut muuten melkein yhtä iso kuin päästä. Nytkin se on vielä melkoinen tötterö.

Pikkuinen etana
Kaikki ohjeet kirjasta: Virkkaa amigurumi, langat ovat jämiä.

Sukat, joiden ohje on kirjasta Suloisimmat sukat. Lanka oli sen verran kirjavaa, ettei kuvio oikein erotu, joten tei uudet sukat yksivärisinä:


Tämä söpöläinen oli yhtenä iltana ruokailemassa keittiön ikkunan takana:

Aika kauan puppeli katkoi ohuita oksia pienistä puista ja rouskutteli, oli varmaan hyvää.
Ilonalle ompelin liivimekon:

Kaavat: Ottobre design 1.2009, koko: 122 cm
Ilonalle valmistui myös kalapipo:

Langat Woolin ja Nallen jämiä, silmissä heijastinnauhaa.
Annen blogin innoittamana neuloin jämälangoista pari kalapipoa:

Ensin tällainen iloisenvärinen. Tarkoituksena oli tehdä lapselle sopiva, mutta tulikin aikuiselle. Pipo löysi kyllä jo omistajan.


Sitten vähän ohuemmista langoista Väiskin päähän sopiva.
Ilonallekin on pipo tulossa, on jo itse asiassa viimeistelyä vaille valmis.
Vihreä kukkaronsu sai vihdoin viimein kaverikseen pinkin fantin. Se Odotteli päättelemistä monta viikkoa.....

Molemmat fantit on jo adoptoitu uusiin koteihin.
Äiskän kullannuput:



Seikku ja Nipsu ovat nykyään työntämässä kuononsa joka paikkaan. Piristyivät kummasti, kun Höpö muutti uuteen kotiin, eivät oikein koskaan tulleet juttuun.... Äiskällä kyllä on pikkupirpanaa kovasti ikävä.
Väiskille 2-vuotislahjaksi sammakkopaita:


Takakappaleessa kököttää sammakko oksien välissä.
Ja paidalle kaveriksi tein pipon:

Toisesta silmästä jäi kirjoessa yksi pystyrivi pois, mutta ei onneksi paljon haittaa.....
Langat ovat vanhaa varastoa parin vuoden takaa, Woolia ja Nalle aloe veraa.
En ole vähään aikaan ehtinyt blogia päivittää.... Mutta tällaista on valmistunut:

Yksi Tilda-pupu lisää mummille.






Neljä kappaletta Tilda-enkeleitä. Kuvat on taas oikein huippulaatua
Jotenkin noi jalat tuppaa kiertymään. Kovasti oli hommaa noissa.

Neuletakki itselle, lankana Novitan Nalle aloe vera.

Nipsu varasti lautaseltani appelsiinin palan ja Seikku tuli tietysti katsomaan, mitä herkkua on tarjolla. Ei kuitenkaan Seikulle kelvannut appelsiini, epäluuloinen otus kun on. Puput eivät ole aikaisemmin syöneet appelsiinia.
Siis vaikka kuinka olin päättänyt, että tässä kuussa en osta yhtään kerää lankaa, niin......

Värit vaan oli niin ihanat. Ohje on uusimmassa Novitassa ja lanka Puroa.
Vanhoista lankavarastoista sen sijaan olen tehnyt sukat:

Lankana luumunvärinen seiskaveikka ja ohje uusimmasta Novitasta.
Pupuliinit lähettävät kevätterveisiä. Kovasti on niillä jo kevättä rinnassa ja kaikenlaisia kujeita keksivät.

Langanjämistä tein tällaisen kukkanorsun:


Norsuun sain kivasti käytettyä pieniäkin langanloppuja. Langanpäitä vaan oli kamalasti pääteltävänä..... Toinenkin norsu on tulossa, odottaa päättelyä.
Ompelin kangastilkuista muutaman pikku nallukan. Kaava Tildan talossa -kirjasta.



On näköjään jäänyt yhdeltä pikkunallelta varpaat ompelematta..... Tosi vaikea on saada hyviä kuvia, kun on niin pimeää. Ja kun ei oikein osaa käyttää kameraa.
Jämälankaprojektit jatkuvat. Tässä Satu yksisarvinen:


Melkoinen mummoleuka on hepalla, mutta se ei varmaan menoa haittaa.
Seikku se kovasti tökkii nilkkoja, pitäis vissiin herraa vähän rapsutella.
Tässä ensimmäinen Revontulihuivini vironvillasta:

Huivi on ollut valmiina jo pari viikkoa, mutta nyt vasta sain venyteltyä.
Väiski sai vanhoista bambulangoista kesäasun:

Torsti-puku on alunperin vuodelta 1935 ja löytyi Pienten pukimet-kirjasta. Shortsien vyötärölle laitoin nyörin sijasta kuminauhan, niin pysyy menevällä veijarilla paremmin päällä.
Sain joku aika sitten uuden ompelukoneen ja siihen tutustuminen on vielä kesken. Yritin tehdä pari muffinsineulatyynyä Tilda-tyyliin:

Sylvistä jäi sopivasti sukkien verran Baby ull-lankaa. Niistä tuli tällaiset:

Alapuoli on neulottu kahdella puikolla ja päällipuoli virkattu. Sivussa on halkio, jossa napit. Ohje löytyi kirjasta Suloiset sukat.
Hiirulaiset saivat rekvisiitaksi vesipaljun:

Aika söpö....
Kolme jämälankahiirulaista on tullut valmiiksi:





Kovin paljon ei noihin lankaa kulunut, kun ovat sen verran pieniä, mutta jotain keränloppuja sai käytettyä....
Vanhoista hahtuvalanganjämistä innostuin huovuttamaan pipon:

Pipo on tehty Ullaneuleen Miau-pipon ohjetta mukaillen. Laitoin reilusti enemmän silmukoita ja kerroksia, ja käytin kaksi kertaa koneessa, kun jäi aluksi liian isoksi. Nyt on sopiva ja taatusti lämmin.
Tässä minun pikku söpöläiset päivätorkuilla:



Siinä niin söpösti makoilevat poski poskessa ja aina välillä nuolastaan kaveria vähän korvasta.
Tällaisen Taneli-sliparin tein bambulangasta Väiskille:

Kuvio ei salaman takia kovin hyvin näy, mutta helmineuleisella pohjalla menee kolme sileäneuleista siksakraitaa. Alkuperäinen malli on vuodelta 1935 ja se löytyi kirjasta Pienten pukimet, nostalgisia neuleita vauvoille ja taaperoille.
Joulut on takana ja uusi vuosi edessä. Koko joulunajan olen ollut niin kipeänä, etten ole konetta saanut auki. Jotain on kuitenkin tullut pikkuhiljaa näperreltyä.
Pikkusiskon innoittamana sain Sylvi-takin valmiiksi:



Kuvat eivät ihan tee oikeutta takille. Oli pakko ottaa ne lattialla, kun ei oikein onnistunut itsensä kuvaaminen takaapäin.... Lankana oli Tallinnasta tuotu Rowan ja Dalegarnin Baby ull. Pituutta olisin takkiin toivonut hiukan lisää, mutta se varmaan venyy käytössä. Ja yltää se kuitenkin pepun alle...
Rose mohair-paita Novitan ohjeella:

Käytin pienempiä puikkoja kuin ohjeessa, koska en halunnut läpinäkyvää puseroa. Langat olivat vuodentakaisesta alesta peräisin.
Sitten hiiripariskunta jämälangoista:




Alkaa noita pikkukeriä olla niin paljon, että saattaapi tulla jämälankajuttuja jatkossa enemmänkin....
Seikku oli yhdessä lempipaikoistaan joulutorkuilla, kun Nipsu tuli viereen jotain hääräämään... Poju ei ole vielä jaksanut asentoaan vaihtaa, et josko sais jatkaa unia...

Kirjassa Käsitöitä hymysuille oli aivan ihana huovutusmalli. Tässä minun versioni siitä:


Tein nallukoille kynnet samalla kun ompelin käpälät kiinni. Ja sattui olemaan sopivankokoiset silmätkin. Joskin ehkä näyttävät niiden kanssa aavistuksen pelästyneiltä.....
Sitten olen saanut viimeistellyksi pari amigurumia.

Ronsulla on raajat eri väriä kuin muut osat, koska lähdin tekemään sitä langanjämästä eikä sitä sitten ollutkaan tarpeeksi.

Viimeinen joululahjani, Haruni vironvillasta:


Joulukuu on jo pitkällä ja huisketta riittää joka rintamalla. Tässä viimeisiä käsitöitäni:


Kahdet sukat pukinkonttiin. Nyt alkaa pikkuhiljaa tuntua, että sukkia on neulottu riittämiin.......

Säärystimet itselle. Tässä ne toimivat Väiskin irtohihoina. Kaulassa pojulla on vyyhti Vironvillaa. Lankaa, lankaa! Väiskikin ymmärtää hyvän päälle. Leikki tohkeissaan mohairlankakerällä.
Ostin Höpölle pehmopupun leikkikaveriksi. Yllättäen villiviikarista sukeutuikin hellä pupuäiti:



Höpöläinen on nuollut pehmopupun jo moneen kertaan ja varsinkin pää ja häntä alkaa olla jo aika lähmäsiä. Pitää kait kohta laittaa pesukoneeseen..... Höpö-parka ei ole päässyt toteuttamaan itseään Seikun ja Nipsun kanssa. Enää en edes yritä yhdistää pupuja, kun aina tuloksena oli täysi rähinä.
Sainpa vihdoin aikaiseksi tehdä viimevuotisista ristipistosydämistä joulukortit. Tällaiset niistä sitten tuli:


Myös yhdet sukkaset joululahjavalikoimaan ovat tulleet valmiiksi:

Tässä vielä lähikuva pitsineuleesta, näkyy vähän huonosti monivärisessä langassa:

Olen ollut niin flunssan kourissa, ettei ole jaksanut edes konetta avata. Tässä pari viimeistä tekelettäni.....

Joululahjasukat Fabelista. Oli tosi kiva malli neuloa. Ohje on kirjasta The joy of sox. Tässä vielä lähikuva mallineuleesta:

Olen myös jatkanut neulahuovutuksen harjoittelua. Tässä tulokset:

Kilppari, josta en onnistunut saamaan selvää kuvaa. Kilvestä tuli jotenkin tynnyrimäinen, ei kovin aidon näköinen.


Ja pitkäjalkainen musta kissa. Siinä kyllä kieltämättä on jotain kissamaista, vaikka näyttääkin enemmän joltain vähän isommalta katilta.
Taas on valmistunut kaksi paria sukkia joululahjoiksi.

Nämä sydänpolvisukat menevät pikkusiskolleni, joka käyttää paljon hameita. Lankana on Ticotico ja Mayflowerin sukkalanka. Aikaa kului melkoisesti ohuesta langasta nyhrätessä. Ohje on kirjasta The joy of sox.

Tässä vielä lähikuva kärjestä.

Näiden virkattujen sukkien saajaa en vielä tiedä. Lankana Ticotico ja ohje Dropsilta.
Yritin myös neulahuovuttaa yllätysyllätys pupua, mutta näyttää kyllä enemmän lampaalta. Pää on ihan liian iso. Pitänee hieman harjoitella.....


Pari pipoa olen saanut aikaiseksi.
Tein joululahjaksi Ilonalle ja Onnille pallukkapipot alpakkalangasta:

Tässä Onnin pipo nuken päässä. Vähän tuli raitaa kaulan kohdalle, kun lankakerät olikin eri erästä .....
Mutta mitäs pienistä!

Ja tässä Ilonan pipo. Ihanan pehmeitä, eikä kutita.

Itselleni virkkasin tällaisen pipon reliefipylväillä viimevuotisesta Puro-langasta. Ihanan lämmin ja paksu tuli. Reliefipylväitä en ollutkaan aikaisemmin kokeillut. Näin kirjavassa langassa kuvio ei kovin hyvin erotu, joten pitänee tehdä samanlainen myös yksivärisestä langasta. Ohje oli Modasta.
Sekä pikkuveljeni, että hänen vaimonsa täyttävät marraskuussa 30. Tässä heidän lahjansa:
Paulukselle virkattu skraka. Saa nähdä kehtaako käyttää......

Ja Maritalle toivomuksesta bolero:

Ohhoh, onpa huono kuva. Bolerossa on pitsiä vyötäröllä, hihansuissa ja pääntiellä, mutta ei oikein näy......
Tässä muutamat sukat joululahjoiksi.

Sydänsukat Nalle Aloeverasta ja Woolista.

Kukkasukat Baby Ullista ja jostain sukkalangasta. (Vyöte ehti hukkua....)

Ja sydänsukat Woolista.
Kirjoneulesukat on tehty Dropsin ohjeilla, raitasukat omasta päästä.
Mukavaa viikonlopun loppua kaikille!
Pikkusiskon innoittamana tein Harunin:


Hieno tuli vaikka itse sanonkin ja värit on ihanat, vaikka tässä salama niitä vähän vääristää.... Kiitos pikkusiskolle langasta!
Väiskille(=Väinö=siskoni poika) tein alpakkalangasta tällaisen pipon:

Liikkuvaisesta mallista oli kovin hankala saada kuvaa, jossa koko pipo olisi näkynyt....
Ja sitten jo aikaisemmin tekemäni slipari. On näköjään nyt sopiva:

Lankana Nalle ja ohje jostain Novitasta.
Höpön koivet kurkki niin söpösti pöytäliinan alta, että oli pakko napata kuva. Kameran ääni häiritsi pupuparan unia sen verran, että heräsi ja kömpi sitten närkästyneen näköisenä esille. Tuo tuolilla nukkuminen on muuten aika vaarallista, kerran meinasin istua päälle, kun en huomannut....

Siirryin Novitan blogista tänne vähän vapaammille vesille. Kauaa en ehtinyt Novitallakaan olla, nämä tietokonejutut kun eivät oikein ole alaani. Eikä aikakaan oikein tahdo riittää koneen ääressä istumiseen... Esittelen aluksi muutamia viimeisimpiä käsitöitäni ja joitakin vanhojakin.
Hihallinen poncho:

Sydänsukat pukinkonttiin:

Virkattu amigurumipupu:

Flower power-norsu:

Kukkasukat itselle:

Ja sitten joitakin vanhempia töitäni.
Joskus tuli tehtyä tilkkupeitto:

Helimtöitä ja koruja:




Frivolitea:

paperinarukukkia:

Ja tiffanyakin tuli kokeiltua:

Ja sitten ne kanit:

Nipsu ja Seikku, parhaat kaverukset. Nipsu on 3,5-vuotias ja Seikku 5. Nipsulle puhkesi kesällä diabetes ja toinen silmä on jo sokeutunut. Vielä kuitenkin elää ihan leppoisaa kaninelämää.

Höpö, puolivuotias typykkä, varsinainen täystuholainen.....